Heipä hei taas! Kesä on kulunut hulinalla ja kisakausi on tältä kaudelta jotakuinkin hoidettu. Olen enemmän kuin tyytyväinen Lumpparin ja Heidurin menestykseen tällä kaudella. Molemmat ylittivät odotukseni moneen kertaan ja haluan kiittää kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat olleet mukana tsemppaamassa niin valmentautumisessa kuin kilpailuissakin! Teitä on niin monta, etten ala yksitellen luettelemaan, mutta asianosaiset kyllä tietävät ;) KIITOS :)

Suomen mestaruuskilpailuissa oli jonkinmoinen hetkellinen sukupolvenvaihdos käynnissä, kun loukkaantumisien yms. muiden syiden vuoksi hallitsevat mestarit olivat jättäytyneet pois niistä luokista, missä kilpailin. Se luonnollisesti antoi tilaa meille muille. Monta vuotta haikailemiani mestaruuksia napsahti nyt sitten kertaheitolla useampi. Viikonloppu meni kuin sumussa ja vasta kotona tajusin mitä oli tapahtunut. Heidurista kruunattiin töltti T1, 4-käynnin ja 4-käyntikombinaation suomenmestari ja pikku Lumpparikin pokkasi mestaruuden töltti T2 luokassa. Ei sinänsä, ettenkö olisi satsannut kaiken vapaa-aikani talvella valmennuksiin ja ajokilometrejä kertyi tuhansia ja pitkiä päiviä ja iltoja takana, mutta en kuuna päivänä olisi vastaavanlaista onnistumista juuri tänä viikonloppuna odottanut. Kunnia hevosilleni, jotka todella tekivät auliisti parhaansa kilpailutilanteessa.





Edustuspaikka Suomen maajoukkueeseen heltisi molemmilla hevosilla, mutta koska yksi ratsastaja voi osallistua vain yhdellä hevoselle oli Lumppari tällä kertaa valittu varahevoseksi. Otin paikan vastaan siis Heidurin kanssa ja matkasimme Ruotsiin elokuun alussa PM-kilpailuihin. Olen ollut 2 kertaa aikaisemmin mukana maajoukkueessa, mutta nämä olivat itseasiassa myös mulle ensimmäiset ulkoimailla käytävät kansainväliset kilpailut. Joukkuehenkemme ja joukkueen johto oli loistava ja antoi kyllä 100% tukensa onnistumiselle. T1 luokka oli ensimmäinen ja siinä selkeästi jännitti normaalia enemmän sekä minua, että hevosta ja suoritus jäi hiukan alle sen oman tason. 4-käynti luokkaan latauduttiin sitten vähän eri energialla ja teimme Heidurin kanssa kauden reippasti parhaan suorituksemme hyvin pistein. Olin hevoseen todella tyytyväinen ja vaikkei finaalipaikkaa näilläkään pisteilä irronnut olin onnellinen, että onnistuimme juuri kansainvälisissä kisoissa saamaan sen parhaan suorituksen ja paljon positiivista palautetta niin omalta joukkueelta kuin muiden maiden edustajilta.


Heidur ja minä PM-radalla. Kuva Anna Helgesson

Surukseni yhteinen uramme Heidurin kanssa päättyi PM-kilpailuihin ja ori palasi omistajalleen suoraan Turun satamasta. Heidurin tulevaisuus ei niin sanotusti ole enää minun päätettävissäni ja toivon kaikkea hyvää sen kirkkaalle tulevaisuudelle, riippumatta kenen käsissä se sitä jatkaakaan. Lämmin kiitos Åsalle hevosen lainasta.

Nyt olen viettänyt ansaittua kesälomaviikkoani ja ensi viikosta alkaa syksyn urakka nuorten hevosten koulutuksen parissa. Samaan aikaan odotan jännityksellä lopullista päätöstä mahdollisesta uudesta hevostila projektistamme. Lopullinen kauppa tilasta vahvistuu, mikä myönteinen rakennuslupa myönnetään elokuun lopulla. Tämä tarkoittaa, että lopulta saamme oman paikan mihin alkaa rakentaa tulevaisuutta ja puitteita hevosten treenaukseen ja yksityisille hevosille tallipaikkoja. Tulen informoimaan asian etenemisestä kuin homma on 100% varma :)

Lämmintä loppukesää ja nähdään islanninhevosten myyntinäyttelyssäja nuorten hevosten kilpailuissa 22.9.2012 Islanninhevostalli Dynurin tiloissa alkaen klo 11:00.