No niin. Jalostusnäyttely on saatu hoidettua tältä keväältä ja kisakausi täydessä vauhdissa. Paljon on sattunut ja tapahtunut kevään aikana, joten raapaisempa pintaa hiukan ja kerron kuulumisia.

Jalostusnäyttely sujui vaihtelevalla menestyksellä. Esitin kevään näyttelyssä kolme hevosta. Parhaiten kokonaispisteiden perusteella menestyi, ehkä jopa yllättäen, vasta 5-vuotias pikku tamma Lukka från Heden 1. Vaikka rata oli pehmeä, selvisi tämä ahkera tamma siitä yllättävänkin hyvin. Ässänä hihasta löytyi 2.ratsastusarvostelussa kevään ensimmäinen passi pyrähdys jollaista ei oltu kotitreenissäkään vielä nähty. Lopulta Lukka saavutti hyvän 2.palkinnon ja se arvosteltiin tähän mennessä korkeimmin pistein 5-vuotiaana suomessa arvosteltuna tammana. Onnea omistajalle Aulikki Rilvalle, jonka ratsuksi Lukka palasi pitkän odotuksen jälkeen.

Lukka; rakenne: 7.93, ratsastus: 7.78, yhteispisteet: 7.84 (Kuva: Venla Kiminki)

Pohjoisen poika 6-vuotias ori Heidur frá Eilifdskogi täytti myöskin odotukset. Se korotti kolmivuotiaana saamiaan rakennepisteitään huomattavasti ja esiintyi edukseen myös ratsastusarvostelussa. Heidur otti huimaa loppukiriä kehityksessänsä päiviä ennen näyttelyä ja tuntui vaan paranevan näyttelynkin aikana jokaisella esiintymissuorallansa. Åsa Nygårdin omistama Heidur ylitti jalostukseen vaadittavat pisteraja helposti ja sai 5 vuodeksi astutusluvat.

Heidur; rakenne 8.02, ratsastus 7.71, yhteispisteet 7.83 (mm. 8,5 töltti, ravi, laukka, yleisvaikutelma, hidas töltti ja hidas laukka)

Kuva: Jonna Lindroos

Ilman ylämäkiä ei ole alamäkiä; 5-vuotias tamma Mjallhvit frá Dynum ei onnistunut odotetusti kevään näyttelyssä. Se kuntopiikki ei ollut kohdillaan näyttelyssä ja se tuntui senkin vuoksi kärsivän eniten raskaasta pohjasta mikä radalla oli. Kevät talven aikana aukeamaan alkanut passi oli myös sekoittanut sen askellajeja hiukan, joten monien osatekijöiden summana tamma ei esiintynyt niin kuin se hyvänä päivänä pystyy. Mutta, olen optimistinen jatkon suhteen ja Lumppari tulee vielä uudestaan näytille kun aika on oikea ja näyttely olosuhteet sille sopivammat. Mainittakoon kuitenkin, että tämä kaunokainen korotti rakenne pisteittään entisestään 8,16 -> 8,25 saaden mm. 9 etuosastaan.

Mutta se näyttelyistä tällä erää. Epäonnea on ollut ilmoilla Flautan kanssa. Se loukkasi jalkansa muutama viikko ennen kevään ensimmäisiä kisoja. Nahistelu tarhakaverin kanssa sai aikaan hillitömän ison palkeen kielen sen takajalkaan kavion ylä/etupuolelle. Palkeen kielen reunat olivat noin 6 cm pitkät ja sen alta näkyi päällimäisenä ojentaja jänne. Tie vei klinikalle Viikkiin, missä sen jalka tutkittiin perusteellisesti ja onni onnettomuudessa oli, ettei mitään vakavaa ollut aiheutunut. Flautalta otettiin nivelneste näyte (tarkistettiin, ettei ruhjouma ylety niveleen, jolloin luvassa olisi olleet nivelhuuhtelu ja piempi visiitti Viikissä) joka oli puhdas. Se myös röntgenkuvattiin ja todettiin eheäksi luustoltaan. Myös ojentajajänne oli säilynyt naarmutta, joten milleistä oli ollut kysymys. Mutta itsen haavan parantelemiseen menee tämä kesä, sillä tikkaus ei ollut mahdollista haavan sijainnin ja muodon vuoksi. Senpä vuoksi seuraavan kuukauden ohjelma on pitää liikkuminen minimissää ja pitää jalka paketissa ja päivittäin siteiden vaihto ja letkutus kunnes uusi iho on kasvanut tilalle. Joten, Flauta on nyt virallisesti pihankoristeena ja äitin henkilökohtaisen puutarhurina ;) Ensi viikonloppuna on Flautan ultraus ja selviää onko se tiineenä kaikesta tästä sairastelusta huolimatta.

Flautan sairastumisen vuoksi tämän kesän kisariennoissa olen lainahevosella (om. Janne ja Saija Tainio), joka on ollut luonani tämän talven treenissä. Joulukuussa islannista saapunut tamma Tjáning frá Grafarkoti on Flautan siskopuoli (sama isä) ja samaa meininkiä ja säpinää löytyy myös tästä neidistä. Aika näyttää mihin asti ehdimme Tjáningin kanssa tänä kesänä, sillä Tjáning on Flautan tavoin mahdollisesti pieniin päin.

Mutta, eiköhän tässä ollut kuulumisia taas tällä erää. Hyvää kesää ihmiset :)