Syksy on sujunut vauhdilla. Treenihevosia on ollut riittävästi ja joukkoon mahtunut monia mielenkiintoisia tapauksia, joiden kanssa on ilo jatkaa työskentelyä tulevaisuudessa. Pääasiassa syksy on koostunut nuorten ja tölttikoulutettavien hevosten parissa, mutta joukkoon on mahtunut hevosia laidasta laitaan.

Syksyn aikana on ollut muutamia mukavia tapahtumia, joista mainittakoon mm. Kuumassa järjestetty askellajiklinikka ja olihan tapahtuman yhteydessä muitakin hevosaiheisia ammattilaisten vetämiä luentoja. Myöskin ulkomaalaisten opettajien tarjonta alkaa olemaan aika laaja, mm. Eyjólfur Thorsteinsson on käynyt säännöllisesti opettamassa suomessa. Hän toimi aikoinaan myös opettajanani Hólarissa, joten olikin hyödyllistä päivittää myös itseään tutun opettajan opeissa.

Lähipäivinä selvinnee lisää tietoa uusista myyntihevosista, joista tulen infoamaan myyntisivuilla. Yksi erittäin mielenkiintoinen kisatamma sekä laadukas ja kauniin värinen ratsutamma päivittyvät pian myyntihevosiin. Toinen tammoista on mahdollisesti tulossa myyntiin tallilleni Suomeen

Tällä erää luonani on viimeinen treenihevos satsi tältä vuodelta ja otan joulukuun iisimmin. Vuoden alusta alkaen hevosia on jo tulossa lukuisia, mutta aina kannattaa tiedustella vapaita paikkoja myöhemmin talvelle ja keväällä. Jopa ensi syksyyn on tullut jo lukuisia varauksia nuorten hevosten koulutuksille.