Nyt syyskuun lähetessä loppuaan päätin ottaa pikaista yhteenvetoa syksyn tapahtumista. Treenissä on ollut elokuusta lähtien laajalla skaalalla eri tyyppisiä hevosia, kaiken kaikkiaan varsin antoisa syksy on ollut ja treenit sujuneet hyvin. Ensi viikon aikana kotiutuvat viimeisetkin hevoset ja loppu syksy on hiukan hiljaisempi ja kevyempi, muutamia tapauksia lukuunottamatta. Tammikuusta alkaen alkaa taas sutina tallilla kiihtyä ja uusia haasteita saapuu. Eli toisin sanoen suomeen olen jäämässä tulevaksi vuodeksi.

1945670.jpg
3,5-vuotias ruuna Stakur (I: Viljar) peruskoulutuksessa.

Músik tammani kävi läpi peruskoulutuksen elo-syyskuussa, noin kuukauden päivät. Viimeiset 3 viikkoa sen on ollut lomalla ja lihoituskuurilla ja tänään tyyppasin neidin loman jäljiltä. Olin varsin tyytyväinen, se oli sisäistänyt oppejaan loman aikana ja tuntui siltä, että se oli ottanut suuren harppauksen koulutuksessaan. Nyt alkaa töltin salojen kaiveleminen, mikä tuskin tuottaa ongelmaa. Músik on pomminvarma, reipas ja kiltti nuori tamma, joka tulee vuoden vaihteen aikoihin myyntiin. Edullinen, mikäli sopiva ostaja löytyy. Siitä siis kannattaa kysyä lisää ja tulla kokeilemaan.
1945689.jpg

Tänä iltana on Kolur ruunani saapunut Norrköpingiin ja matka suomen puolelle jatkuu ensi viikon alusta. Jännityksellä odotan ruunan saapumista ja mukavaa aloittaa työt sen kanssa pitkän loman jälkeen.

Viikonlopun aikana kotiutuivat myös nuoret oriit kesälaitumelta talvisijoillensa. Kovasti olivat kehittyneet kesän aikana. Randver (mónös/gustur-yhdistelmä) on kasvanut hurjasti kokoa ja on jo 2,5-vuotiaana valmiin ratsun näköinen. Ensi syksynä on sen koulutuksen määrä alkaa, sitä innolla odotellessa.
1945674.jpg
Randver orilaitumella (Kuvaaja; Johanna Viitanen)

Ohessa muutama kaunis syksyinen ilta-aurinko kuva, Satu Nyströmin kuvaamana, kiitos!

Mallina jo ammattitaidolla, Heimir frá Gliti 4v.

1945657.jpg

1945661.jpg

1945695.jpg