Kevät mennä hujahti ja nyt ollaan jo keskellä vilkkainta kisakautta. Alkukausi on sujunut yli odotusten molempien kisahevosten kanssa. Heidur on nappaillut hyviä pisteitä kisoista ja kunhan saadaan herra vielä kävelemään paremmin niin alkavat kokonaispisteet olemaan kohdillaan. Lumppari on starttaillut 3 kertaa kisoissa, joka kerta eriluokassa ja saaden ihan ok pisteitä. Sen lajiksi on kuitenkin selkeästi muodostumassa T2, eli luokka jossa tölttiä on esitettävä myös vapain ohjin. Se sai debyyttikisoissansa toukokuun alussa 6,30. Heidur sai samaisissa kisoissa 4-käynnistä 6,50 ja töltistä 6,87. Tästä on hyvä jatkaa niiden kanssa :)

Lumppari, Drómi WR 2012, Kuva: Jaana Ikonen

Heidur, Drómi WR 2012, Kuva: Jaana Ikonen

Oma tammani, Flauta, jonka piti olla tiine, oli jossain vaiheessa luonut. Luulen sen tapahtuneen jo alkusyksystä. Viime kesä oli sille vähän haastava loukkaantumisen ja pitkän sairasloman vuoksi. Toivon, että nyt saadaan pulla uuniin ilman ongelmia. Flauta tuli kotiin hieman viime tipassa kiiman suhteen reilu viikko sitten Vaasasta, missä on lymyillyt talven ja kevään. Toivon mukaan astutusajankohta ei myöshästy. Flauta astutetaan Heidurilla.

Sitten hieman ilmoitusasiaa työkuvioista. Kesäkuun osalta kalenteri paukkuu ja enempää en tällä hetkellä tämän kuun aikana ota. Kesäkuun lopulla olen menossa Islantiin Landsmótiin, jonka jälkeen on 2 hevoselle vielä vapaana kuukauden koulutusjakso. Paikka sopii niin peruskoulutettavalle tai jatkokoulutettavalle. Otan myös poikkeuksellisesti arki-iltoihin joitakin opetuskeikkoja uudenmaan alueelta, joten kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä!

Syksyn osalta tilanne näyttää hyvältä töiden suhteen, mutta vielä mahtuu mukaan. Eli nyt on aika varailla paikat peruskoulutettaville nuorille, 2013 näyttelyyn halajaville aikuisille syksyn kokeilujakso ja myös syksyn myyntinäyttelyyn meneviä hevosia voin ottaa muutamia, 2-4 vko läpiratsastus + näyttö myyntinäyttelyssä. Ja tietenkin myös muut askellajitreeniä tai muuta läpiratsastusta tarvitsevat. 

Aurinkoista kesän jatkoa! :)